Muotokuvamaalaamisen ohessa harrastan kuvanveistoa ja käyn Lahdessa Harjulan kansalaisopiston kuvanveistossa kerran viikossa, aina tiistaisin. Istuimme jälleen kerran kaikki kuvanveistokurssilaiset pitkän kahvipöydän ääressä kahvitauolla, kun kurssin opettaja, lahtelainen kuvanveistäjä Reijo Huttu näytti meille korjaamaansa Kerimäki-seinälautasta.
Seinälautanen oli omistajallaan jossain vaiheessa hajonnut ja mennyt palasiksi. Reijo oli luvannut korjata lautasen ehjäksi ja oli vakuuttanut lautasen omistajalle, että se onnistuisi kyllä. Nyt vaan tarvittaisiin maalaria viimeistelemään työ.
– Löytyisikö tästä porukasta taitavaa maalaria, joka saisi maalattua nämä liitoskohtien jäljet piiloon? Reijo kysyi.
– Jos taiteilijan öljyvärit siihen käyvät, voisin kokeilla, sanoin.
Taiteilijan öljyvärit kuulemma kävisivät hyvin, joten Kerimäki-seinälautanen pakattiin pahvin sisään, sujautettiin isoon kassiin ja se tuli junassa mukanani Vantaalle.
Kotona kaivoin öljyvärimaalini esille ja sävyjen sekoittamiseen löytyi heti oikeat öljyvärit, sillä silmäni on maalausvuosien aikana harjaantunut nopeasti päättelemään värit, joista saan haluamani värisävyt ja -seokset. Värit olivat titaanin valkoinen, Napolin keltainen, keltaokra ja raw umber.
Yllä lautasen takaosa ennen korjausjälkien piiloon maalaamista ja alla piiloon maalaamisen jälkeen. Henkilön nimi, jolle palkintolautanen on osoitettu, on tehty epäselväksi kuvankäsittelyohjelmassa, jottei se näy julkisesti. Alla lautanen maalaamisen jälkeen.
Alla lautasen etupuoli ennen korjausjälkien piiloon maalaamista ja sen alla kuva, jossa korjausjäljet on maalattu piiloon.
En ryhtynyt halkeamia kokonaan piilottamaan, vaan peitin valkoiset paikkauskipsin jäljet.
Sain peitettyä valkoiset kipsipaikkausjäljet niin hyvin lautasen ulkoreunalta, että maalattuani kohdan en vähän ajan päästä erottanut mistä kohtaa olin maalannut! Toki halkeamajäljet jäivät, sillä niitä en halunnut alkaa, eikä niitä tarvinnutkaan, tasoittaa. Kauempaa ja tietystä valon suunnasta katsottuna halkeamajälkiä ei näy juuri ollenkaan.
Parin vuoden päästä koin toisen yllätyksen, kun pääsin töihin Lahden varuskuntaan, Hämeen Rykmenttiin, ja sen videostudioon kirjoittamaan käsikirjoitusta Hennalan varuskunnan hostoriasta. Näytin valokuvakansiota muotokuvamaalauksistani osastoni päällikölle, joka näytti sitä muille. Sain kuulla, että Upseerikerhon muotokuvilla oli jo vakimaalarit, mutta ehkä myöhemmin he palaavat asiaan.
Minulla on edelleen unelmia muotokuvamaalausten suhteen. Yksi muotokuvamaalaustoiveeni oli jo lähellä toteutua, kun vuonna 2014 pääsin tekemään tarjouksen Puolustusvoimain komentajan muotokuvamaalauksesta.
Usein sanotaan, että ”tärkeintä on matka, eikä perille pääsy”, ja että ”toiveistaan pitää myös muistaa päästää irti, jotta ne pääsevät vapaasti lentämään universumiin universumin toteutettavaksi”. Olen huomannut, että toiveilla on taipumus toteutua, ja että kannattaa odottaa, sillä kärsivällisyys kaikki voittaa.